SKVL:n asuntomarkkinaennuste: Asuntomarkkinoilla nähdään elpymistä – Inflaatiopeikko lisää halua sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin

Suomen suurin välitysalan verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL on toteuttanut kevään 2022 markkinaennusteensa. ”1700 välittäjän ja 500 suomalaisomisteisen yrittäjän toimiston asiantuntijaryhmä on Suomen tarkin instrumentti asuntomarkkinoiden tilanteen arviointiin”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Olemme helpottuneita, että markkinoilla näkyy nyt selvä käänne ylöspäin ja usko hyvään tulevaisuuteen on suomalaisen sisun vahva osoitus”, Mannerberg jatkaa.

Asuntomarkkinat elpyvät nopeasti sodan ensireaktioiden jälkeen – pulaa myytävistä asunnoista

Suomen asuntomarkkinoilla näkyi Ukrainan sota välittömästi kuukausi sitten tehdyssä ylimääräisessä kyselyssä. Suomen Kiinteistönvälittäjien maaliskuun lopussa tehdyssä jäsenkyselyssä nähdään kuitenkin käänne merkittävästi parempaan suuntaan kautta Suomen. Kevään aurinko on tuonut markkinoille uutta lujaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja talouden häiriöiden vaikutusten odotetaan jäävän odotettua pienemmiksi ja vaikuttavan vain vähän asuntokauppaan. ”Asuntokaupassa volyymia ylläpitää aina perustarve vaihtaa asuntoa elämän kiertokulun mukaan”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Häiriötilanteita markkinoissa seuraa aina nopea nousu ja tätä odotamme kevään aikana”, hän jatkaa. ”Nyt myyntiä panttaavien kannattaa herätä ja toteuttaa suunnitelmat, sillä kevät on parasta myyntiaikaa ja ostajat ovat vahvasti liikkeellä”, sanoo Mannerberg.

Venäläisten myyjien ja ostajien osuus kokonaismarkkinasta häviävän pieni

Talouspakotteet ovat vaikuttaneet siihen, että venäläisten ostajien ja myyjien osuus on pienentynyt markkinoilla selvästi. Pakotteet ovat myös vaikuttaneet moniin kauppoihin esimerkiksi siten, että pankkien rahaliikenne Venäjältä on pysähtynyt. Itärajan tuntumassa ja pääkaupunkiseudulla on ollut eniten venäjän kansalaisia kaupan osapuolina. Osa jäsenyrityksistä on raportoinut näillä alueilla kaupan osuudeksi noin 5–10 %.

Erityisesti uudemmat omakotitalot ovat edelleen kysytyimpiä

Moni myyjä ja ostaja pysähtyi hetkeksi aikeissaan maaliskuun alussa. Kokonaiskauppamäärät jäivät tämän vuoksi normaalia alhaisemmaksi maaliskuussa. Keväälle ja alkukesään ennustetaan kuitenkin normaalia vilkasta markkinatilannetta ja erityisesti uudempien omakotitalojen kysyntä on edelleen vahvaa. ”Inflaatiopeikko lisää halua sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin”, huomauttaa Mannerberg. ”Markkinoilla on myös paikoin hyvää kysyntää arvoasunnoista ja suuretkin kohteet menevät kaupaksi, kun ne on hinnoiteltu oikein”, hän jatkaa.

Loma-asuntomarkkinoilla hyvien rannalla sijaitsevien sekä ympärivuotiseen käyttöön sopivien kohteiden kysyntä on edelleen suurinta.

Kova lumitalvi näkyi mökkikaupan määrissä talvella ja nyt keväällä odotetaan voimakasta vilkastumista. Mökinostajat ovat kuitenkin varsin valikoivia ja hyväkuntoisten rantamökkien kysyntä on merkittävästi korkeampaa kuin peruskuntoisten kuivan maan paikkojen. Rakennuskustannusten voimakas nousu on jonkin verran rauhoittanut mökkitonttien kauppaa. ”Oma ympärivuotinen mökki poissa kaupungista on nyt noussut sodan syttymisen jälkeen entistä suositummaksi”, toteaa Mannerberg.

Vuokra-asuntojen kysyntä hiukan piristymässä. Sijoittajien liikehdintää edelleen.

Suuremmat instituutionaliset sijoittajat sekä kotimaasta, että ulkomailta ovat kasvattamassa asuntosalkkujaan ja ovat näkyneet markkinoilla uudempien sijoitusasuntojen ostajina. Vuokralaisten kiinnostus on myös pikkuhiljaa lisääntynyt ja opiskelijat ovat palaamassa opiskelija-asuntoihin koronan väistymisen myötä. Kysyntää suuremmista vuokra-asunnoista on edelleen enemmän ja niiden tarjonta on vastaavasti vähäisempää. Pieniä asuntoja on helposti saatavilla ja niiden vuokratasojen ennustetaan edelleen laskevan jonkin verran.

Pankkipalveluiden saatavuus edelleen hidasta

Kyselyssä selvitettiin, onko pankkien lainapalveluiden saatavuus parantunut ja tulos oli se, että edelleen viiveet ovat liian pitkiä. ”Nyt jos koskaan rahoitusmarkkinoiden pitäisi toimia ripeästi eikä hidastaa asunnon hankintaa”, kommentoi Mannerberg. ”Eri pankkiryhmien välillä on onneksi melko suuria eroja, joten kuluttajan kannattaa olla hereillä”, hän jatkaa. ”Olemme koko 76-vuotisen historiamme ajan olleet kuluttajan oikeuksien puolustajana asunnonvaihdossa ja varmistamassa valinnanvapautta niin välittäjän kuin pankinkin valinnassa”, kommentoi Mannerberg.

Digivirasto edelleen jumissa – Kirkon rekisterillä samat ongelmat

”Erityisesti kuolinpesien kaupantekoa hidastava Digi- ja väestövirasto sekä vastaavan kirkon keskusrekisterin palvelut ovat edelleen todella hitaita. Haitta kuluttajille on kohtuuton, vaikka palveluita on luvattu nopeuttaa, niin emme ole nähneet asiassa merkittävää parannusta”, toteaa toimitusjohtaja Mannerberg. ”Haluamme, että myös poliittiset päätöksentekijät ottavat tästä nyt oikeasti kopin ja varmistavat että kansalaisten elämän hankaloittaminen uudistuksilla, jotka menevät pieleen, loppuu”, hän jatkaa. Digiviraston viiveistä syntyy valtavia kustannuksia kuluttajille ja asuntokauppoja peruuntuu merkittäviä määriä. Erityisesti kuolinpesät ovat joutuneet huomattaviin vaikeuksiin. ”Odotamme myös erittäin huolestuneena sitä, miten Huoneistotietojärjestelmän käy siinä vaiheessa, kun asunto-osakkeita ruvetaan suuremmissa määrin siirtämään järjestelmään käsityönä”, Mannerberg jatkaa. ”Nyt jo pienistä määristä sähköisiä omistusmerkintöjä tehdään valtavasti käsityötä, mitä sitten tapahtuu kun isot taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa järjestelmään? ”, Mannerberg toteaa.

Haluaisitko tietää miten kysyntä on muuttumassa juuri sinun alueellasi?

Käy markkinatilanne läpi paikallisen välittäjän kanssa!

Alueelliset ennusteet

Pääkaupunkiseutu

Espoossa on kysyntää uudehkoista ja hyväkuntoisista omakotitaloista. Myös omakotitalotontit kiinnostavat, mutta niitä ei juuri ole tarjolla. Yleensäkin uudehkot yhtiöt ja hyväkuntoiset asunnot kiinnostavat ostajia, vanhemmat omakotitalot ja vanhemmat kerrostaloasunnot peruskorjaamattomissa taloissa ovat vähemmän kysyttyjä.

Helsingissä Itäväylän varrella noin 100 neliön kokoisista hyvistä asunnoista on pulaa. Suuremmat arvoasunnot käyvät hyvin kaupaksi Helsingin keskustassa, kun ne on hinnoiteltu oikein. Pulaa on monilla alueilla uudemmista omakoti- ja rivitaloasunnoista.

Hyviä perhekokoluokan asuntoja, kuten kolmioita ja sitä suurempia on kysyntään nähden liian vähän markkinoilla. Esimerkiksi Espoossa Länsiväylän varrella on paljon kysyntää.

Vantaalla on myös kysyntä parantunut erityisesti pientalovaltaisilla alueilla.

Muu Uusimaa

Kaupankäynti Porvoossa kiihtyy sekä myyntiin tulee enemmän kohteita. Normaali vilkas kevät on alkanut.

Hangossa aurinkoinen kevätsesonki on alkanut vauhdikkaasti. Ostajia on edelleen moninkertainen määrä myytäviin kohteisiin verrattuna, joten kauppa käy nopeasti ja on hintatasoon nähden edelleen nousussa. Tyypillisesti ostajat hakevat alueelta kakkosasuntoa lomailuun.

Myytävää on tullut hiukan lisää Nurmijärven alueella. Silti oikea hinnoittelu on suuressa roolissa alueella. Liian kalliit asunnot eivät mene kaupaksi, sillä alueelle muutetaan houkuttelevamman hintatason perässä.

Tammisaaressa omakotitalot ja vapaa-ajan kohteet kiinnostavat. Uudemmat kerrostaloasunnot liikkuvat nopeasti.

Tuusulan Jokelassa on hyvä kysyntä. Hyvinkäältä on edelleen hyvin kysyntää.

Turku

Turku ympäristökuntineen on tällä hetkellä vetovoimainen ja asunnot menevät nopeasti kaupaksi.

Uudiskohteiden ja lähes uusien (2015–2022) asuntojen määrä on poikkeuksellisen runsasta ja toisaalta vanhasta asuntokannasta on muutettu uudempaan, joten myös vanhempia asuntoja on poikkeuksellisen paljon tarjolla.

Muu Varsinais-Suomi ja Salo

Kysyntä keskustan palveluiden läheltä kasvanut merkittävästi. Haja-asutusalueiden kohteille ei ole yhtä paljon kysyntää tällä hetkellä, mutta myytävää on tarjolla houkuttelevaan hintatasoon. Loma-asuntojen kysyntä on toistaiseksi hiljentynyt jonkin verran.

Tampere

Tampereen keskustan ja sen lähiympäristön alueella kysyntä ylittää vanhojen asuntojen tarjonnan. Lähiöistä, joihin on hyvät kulkuyhteydet uudehkot ja hyväkuntoiset asunnot menevät hyvin kaupaksi.

Markkina on hyvä, myös maalle halutaan muuttaa.

Muu Pirkanmaa

Hämeenkyrössä myynnissä olevien omakotitalojen kysyntä on vilkastunut maaliskuussa.

Lempäälässä on pulaa edelleen myytävistä kohteista.

Nokialla alkaa nyt asteittain näkyä se, että pieniä uusia asuntoja on tarjolla paljon ja lisää on vielä valmistumassa. Valtava pula kunnollisen kokoisista asunnoista, joihin voisi kuvitella eri elämäntilanteessa olevien järjestävän esimerkiksi tarpeen työhuoneelle.

Lahti ja muu Päijät-Häme     

Lahden lähiöissä pienempien kerrostaloasuntojen hinnat ovat houkuttelevia ostajille. Ostokysyntä on kuitenkin maltillista. Lahdessa on kunnallista vuokra-asuntotarjontaa niin paljon, että varsinkin nuoret tuntuvat menevän vuokralle hyviin ja uusiin asuntoihin. Tällä on vaikututusta 2–3 huoneellisten kerrostalojen ostokysyntään Lahden alueella.

Nastolassa kaupankäynti on piristynyt. Heinolassa on myytävistä kohteista kovasti puutetta.

Oulu

Omakotitalojen myyjien kiinnostus myydä on kasvanut.

Oulun seudulla edelleen suurin kysyntä kohdistuu uusille asuinalueille, joissa on uudet koulut, päiväkodit sekä palvelut ja etenkin perheasunnot vetävät.

Muu Pohjois-Suomi               

Kuusamo-Ruka-alueella kesämökkikautta odotetaan kovasti ja normaalista poiketen kysyntää on jo maaliskuussa, vaikka lunta on maastossa lähes metri. Rukan alueella kysyntä on huipussaan ja ostajat tekevät nopeita ratkaisuja.

Kysyntää on pienistä asunnoista, yksiöistä ja kaksioista hyvissä taloyhtiöissä ja suuremmat peruskorjaukset on tehty. 2000-luvulla rakennetuista omakotitaloista on pulaa. Erityisesti kaukolämmitetyistä on kiinnostusta. Myyntiajat ovat lyhyet, vaikka hinnat nousseet.

Rovaniemellä kysynnän ja tarjonnan osalta edelleen iso epäsuhde 2000-luvun kohteista varsinkin rivitalo- ja omakotitaloissa. Kerrostaloasuntojen kysynnässä on suurta vaihtelua, osa menee nopeasti ja osassa pitkiä myyntiaikoja.

Tunturikeskuksissa kysyntä on hyvää, vaikka hintataso on noussut. Sähköistetty mökki, jossa on mahdollisesti vesi-wc menee kaupaksi. Hinnan kanssa muilla Lapin alueilla olevien järvenrantakohteiden osalta pitää olla maltillinen. Hintataso ei ole sama kuin tunturikeskuksissa.

Kaakkois-Suomi

Kouvolassa alkuvuoden asuntomarkkina on hiukan alhaisemmalla tasolla verrattuna viime vuoden samaan aikajaksoon.

Lappeenrannassa ostajia on liikkeellä hyvin, myyjiä kaivataan.

Etelä-Karjalassa näkyy selvästi Ukrainan sodan vaikutuksia venäläisiin asiakkuuksiin liittyen, erityisesti venäläisten omistamien omakotitalojen myynti ja vuokraus ovat olleet nousussa. Valuuttaa tarvitaan talouden heikentyessä ja tilanteen epävarmuus heijastuu asuntomarkkinoihin rajan pinnassa. Ongelmaa on myös rahan siirtymisessä rajan taakse.

Etelä-Savo      

Omakotitalojen kauppa käy vilkkaasti edelleen. Loma-asuntoja kysytään, mutta lumitilanne on vielä sellainen, ettei sesonki ole vielä alkanut. Kysyntää on ollut talven ajan, joten odotuksia on tälle kesälle.

Hämeenlinna ja muu Kanta-Häme               

Forssan seudulla on enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Riihimäki, Hausjärvi, Loppi, Janakkala -alueella huutava pula myytävistä omakotitaloista ja isommista rivitaloasunnoista.

Lammi, Hauho, Tuulos, Hämeenkoski -alueella edelleen hyväkuntoisten asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan. Tarjonta on parantumassa.

Keski-Suomi   

Jyväskylässä on edelleen hyvin polarisoitunutta asuntomarkkinaa arvioitaessa kaupunginosia keskenään.

Suuri lumen määrä hidastaa vielä omakotitalojen, rivitaloasuntojen sekä tietysti loma-asuntojen ja ”mummonmökkien” kaupankäyntiä. Tähän odotetaan selvää vilkastumista kevään edetessä.

Pohjanmaat

Kokkolassa on hieman hiljentynyt myyjien halukkuus laittaa myyntiin.

Remontoiduista ja uudehkoista 2000-luvun omakoti- ja rivitaloasunnoista on edelleen pulaa.

Pyhäjoen voimalahankkeen muutosten vaikutuksia näkyy jo asuntomarkkinoilla.

Satakunta      

Porissa hyväkuntoisista 2000-luvun omakotitaloista on edelleen kovaa kysyntää. Etenkin tietyillä alueilla kuten Länsi-Porissa on näistä jopa kilpailua. Vapaa-ajankohteissa tällä hetkellä selvästi enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Raumassa kaupungin keskusta-alueen markkina on pysynyt ennallaan. Reuna-alueilla omakotitalojen kysyntä on edelleen koholla, mutta kerros- ja rivitaloasuntojen kysyntä on maltillisempaa.